» emma watson » e.m.s. messages » suomennos


Maanantai, Kesäkuun 23 2008

Hei kaikki,
Olen todella pahoillani, ettette ole kuulleet minusta vähään aikaan. Osa teistä varmaan tietääkin, että olen puuhaillut "A Level" - kokeiden kanssa ja viimein ne on ohi - woohoo!!
On vaikea kertoa miten ne meni. Saan vastaukset vasta muutaman viikon päästä, kuten kaikki muutkin. Mutta voin käsi sydämmellä sanoa, että en ole poistunut huoneestani viime viikoilla. Olen todella antanut kaikkeni ja se on pääasia.
Ja nyt on miljoona asiaa tekemättä, ihmisiä pitäisi tavata, kirjeitä kirjoittaa ja tärkein, nauttia kesästä.

Kiitos jatkuvasta tuoestanne ja puhun teille lisää pian.
Rakkaudella
Emma x
Tiistai, Huhtikuun 15 2008

Tämä viesti on suoraan Emman Synttärivideosta
Hei kaikki EWO:ssa!
Tänään täytän 18! En voi uskoa tätä, olen todella innoissani!
Halusin vain lähettää tämän viestin, kiitoksena teille kaikkille jotka toivottavat hyvät syntymäpäivät. Olen todella liikkuttunut.
Minulla on ollut todella hyvä päivä (tähän asti). Olen juuri vaihtanut vaatteet, laitattanut hiukset ja naaman. Olen täällä pukuhuoneessani, Leavesdenin studioilla . Syön aamupalaa (mansikoita ja nutellaa), ennen kuin menen kuvauksiin. Luvassa on todella mukava päivä!
Paljon rakkautta,
Heippaa!
Perjantai, Maaliskuun 07 2008

Hei Kaikille,
Odotan todella innolla menemistä Empire Awardeihin nyt sunnuntaina. Asiat tulevat olemaan todella kiireellisiä kokeiden, jotka alkavat tämän viikon jälkeen. Joten sunnuntai tulee olemaan viimeinen vapaa iltani!!!! Olen myös jakamassa yhden palkinnoista, joka tulee olemaan mukavaa! Toivon todella illan olevan hyvä Potterille! Sormer ristiin!
Toivottavasti kaikki voi hyvin!
Rakkaudella, Emma xxx
Torstai, Helmikuun 14 2008

Hei kaikki,
Hyvää Ystävänpäivää!
Tämä viikko on muoti viikko ja vaikka olenkin filmailemassa, ehdin vierailemaan Burberry ja Vanity Fair juhlissa National Portrait galleriassa. Kuvat olivat todella kauniita ja olin todella kiitollinen kirjasta joka sisälsi kaikki nuo hienot kuvat, jonka siis minä sain.
Tapasin Christopher Baileyn (suunnittelija) mikä oli todella jännittävää; Tapasin myös Johnny Borrellsin (joka työskentelee mallina Burberryllä tällä hetkellä) ja mennimme samalla taksilla PPQ:n. En ole tavannut häntä koskaan ennen, joten se oli mukavaa, koska olen iso Razorlight-fani.
Jestas, minun täytyy todella katsoa kenen vieressä seison tästä eteenpäin!! Ehkä pitäisi seistä Orlando Bloomin vieressä ja sitten meidän voisi sanoa "tapailevan".

Toivottavasti voitte hyvin.
Emma x
Maanantai, Helmikuun 11 2008

Hei kaikki Olen todella innoissani, että olen ehdokkaana Best Actress -kategoriaan Empire Awardseissa.. Ja olen nyt vielä enemmän, sillä olen päässyt ehdokkaaksi Paras TV-näyttelijätär -kategoriassa, tällä kertaa Ballet Shoesista!! Olin todella yllättynyt! Ystäväni, joka on todella lahjakas vaatesuunnittelija, Jany Temine, on saanut ehdokkuuden Parhaasta puvustuksesta, joten toivon, että voimme mennä paikalle yhdessä (ellei minulla satu olemaan juuri silloin koetta!) Jos teillä kaikilla on aikaa muutama minuutti, pyydän että äänestäisitte!

Love Emma xx
Maanantai, Tammikuun 28 2008

Hei Kaikki,
Minulla on todella hyviä uutisia.. Läpäisin minun ajokokeen 10:00 tänä aamuna!! Se sujui aivan loistavasti ja olen todella tyytyväinen, että voin olla itsenäisempi ja kulkea ympäriinsä ihan itse. Minun kokeeni meni myös hyvin. Kiitos kaikille, jotka toivottivat onnea.

Hauskaa päivää
Emma xxx
Torstai, Tammikuun 10 2008

Hei Kaikki,
Hyvää Uutta Vuotta! Kiitos kaikille tukeneille, jotka ovat katsoneet Ballet Shoesin - Olen todella iloinen tuloksesta. Tänään on minun ensimmäinen kohtaus Jim Broadbentin (professori Kuhnusarvio) kanssa. On todella mahtaa työskennä hänen kanssa. Se on myös hauskaa, koska olen syönnyt profiteroleja KOKO päivän Kuhnusarvion päivälliskutsuilla!!!
Pänttään kovasti kokeita varten...

Toivottavasti voitte hyvin.
Rakkaudella Emma xxx
Sunnuntai, Joulukuun 23 2007

Hei Kaikki!
Sain juuri valmiiksi ensimmäisen viikon Warner Brothers:illa ja on mukavaa olla takaisin studioilla! Olemme aloittaneet kuudennen Harry Potter elokuvan kuvaukset ja ne menevät hyvin. On muutama uusi kasvo, kuten Jesse, joka esittää Lavenderia, joka on todella mukava, vaikka elokuvassa emme tulekkaan hyvin toimeen.! Saimme juuri kuvattua kohtausekn jossa Lavender ja Ron suutelevat, joka saa Hermionen todella muistasukkaiseksi, joka on aikas hauskaa! Ainoastaan muutama päivä jouluun, odotan innolla perheeni tapaamista ja laatuajan viettämistä! Toivottavasti teillä kaikilla on mukava Joulu.

Rakkaudella Emma x
Sunnuntai, Marraskuun 13 2007

Hei Kaikki,
Ajattelin vain ilmoittaa teille, että teen huomenna äänikohtauksia Ballet Shoes elokuvaan, joka on ensimmäinen kerta kun näen sen. Se on ainoastaan osissa, eikä sitä ole editoitu vielä kokonaan, mutta olen todella innoissani. En voi odottaa saadakseni nähdä miltä se näytää.. Olen ajatellut sitä viikoja!

Toivottavasi voitte hyvin,
Toivottakaa onnea

Emma xxx

P.S Olen iloinen, että pidätte Note osiosta. Haluan teidän tietävän, että tämä sivusto on kiisto teille kaikille, joten haluan teidän pitävän siitä!! xx
Maanantai, Lokakuun 15 2007

Hei Kaikki
Olen vieläkin innoissani voittaessani paras näyttelijätär palkinnon N.M.A. Awardissa. Award on saanut ylpeän paikan hyllyltäni.
Oli ihanaa päästä "Pride of Britain Awardeihin, vaikka tulikin hieman kyyneleitä! Minulle tuli pienimuotoinen paniikki valmistatumisen kanssa, sillä tulin kotiin suoraan koulusta ja valmistauduin todella nopeasti. Ehdin olla kotona vielä puoli tuntia ennen lähtöä. Todella hullua, mutta se oli sen arvoista. Rakkaudella
Emma xx
Tiistai, Syyskuun 18 2007

Hei Kaikki,
Siitä on ollut kauan. Olen ollut niin kiirein kuvatessani Ballet Shoesia. Olen ollut erittäin iloinen!! En olisi voinut toivoa parempaa työryhmää, kuin mikä minulla on. Saimme kuvattua loppuun Lauantaina. Teimme töitä kuusi päivää viikossa, joten kaikista tuli hyvin läheisiä. Tämän takia on erittäin vaikeaa sanoa hyvästejä. Olen todella jännittynyt, nähdessäni tuloksen, mutta myös todella innostunut.

Toivottavasti voitte hyvin,
Rakkaudella Emma


P.S. Jo kertoi osan teistä olevan erittäin surullisia, kun olette kirjoittanet Leaverden studioille ilman vastausta. Warner Brothers hoiti kaikki Danielin, Rupertin ja minun postini, joka sinne tuli. Itselläni ei ole ollut minkään laista tekmistä näiden postien kanssa, koska olen ollut poissa. Tiedoksenne, toivoin todella voivani kommunikoida minun uutiseni teille sivujeni avulla. Tämän takia on e.m.s.! Tämä on paljon nopeampaa ja saatte tietää enemmän. Joten toivon sen olenvan ok. xx
Lauantai, Elokuun 18 2007

Hei Kaikki!
Olin miettynit pitää koko kesän vapaata, mutta sitten... rakastuin Ballet Shoes:iin. En voinut päästä irti näin hienosta projektista. Minusta kirja on todella erikoinen. Rakastin Paulinea alusta asti, hän tekee virheitä ja tulee joskus vastaankin pahasti, mutta tunsin tosiaan ymmärtävän häntä... Jaan paljon Paulinen intohimoja ja epävarmuutta. Näyttelijä ryhmä on aivan mahtava, enkä voi odottaa päästä työskentelemään kaikkien kanssa. Haluan todella tehdä tämän, Olen peloissani, mutta jännittynyt.

Voikaa hyvin
Rakkaudela Emma x

(P.S) Olen aloittanut balletin harjoittelua, jota rakastan ja hiuksistani tulee blondit :)
Keskiviikko, Elokuun 2 2007

Kaikkille emma waton officialissa,

Viime kuukausi on ollut todella maaninen, mutta myös jänittävä. Olen ylpeä elokuvasta ja sen menestyksestä. Kiitos kaikille, jotka tulivat tukemaan meitä ensi-iltoihin, erityisesti niille jotka olivat Lontoon ensi-illassa - sää oli aivan kauhea. Olin todella ihmeissäni niin suuresta määrästä ihmisiä, sillä vettä tuli todellakin kaatamalla, taivas myrskysi ja salamoitakin lenteli! LA:ssa molemmat päivtä olivat myös aivan uskomattomat!! Wow.

Jos luet tätä - Haluan myös kiittää kaikkia jotka tulivat katsomaan minuna Pariisiin nimikirjoitustilaisuuteen. Toivoin voimamme tavata teistä useampia, kaikki, jotka olivat kärsivällisesti odottaneet ja jonottaneet. Sain myös ihania ja käytännöllisiä lahoja - kiitos näistä myös.

Haluan kiittää kaikkia Pariisista, Los Angelisista ja New Yorksita, kun saitte minut tuntemaan todella tervetulleeksi ja kiitos kilteydestänne. Ja kaikille jotka ovat nähneet elokuvan, toivon että se täytti kaikki odotuksenne.

Toivottavasti voitte kaikki hyvin ja Terveesti,
Rakkaudella,
Emma


PS. Sain juuri luettua "Deathy Hallows" kirja. - jotain ajatuksia kirjasta: SPOILERI VAROITUS!

Sain juuri luettua "The Deathly Hallows:in" - Mitä en voinut kirjoittaa äsken... Kolmikko selvisi!! Ja Hermione ja Ron menevät naimisiin ja saavat lapsia !! woop wopp!! Tunnen itseni aikas pahaksi kun olen niin iloinen asiasta, koska oli monta muuta kuolemaa .. Dobbyn koulema oi pelottava ja itseasiassa sai minut itkemään.. . Monia asia sai minut itkemään, itseasiassa. Todella loisvata kirja ja lopetus sarjalle.
Sunnuntai, Heinäkuun 8 2007

Terve Kaverit,
Olen todella innoissani julkaistessani oman virallisen sivustoni. Toivon tämän olevan hauskaa, tietoisaa ja erilaista. Vei aikaa saada sivut kasaan, mutta olen tyytyväinen tulokseen. Pyysin Jo:tä ylläpitäämään sivuja, koska hän on tukenut minua urallani (9-vuotiaasta asti) ja tuntee minun aikas hyvin! Pidä silmällä viestejä "Emma message service" (e.m.s.), ne ovat viestejä minulta.

Toivon että pidätte sivuista kovasti,
Rakkaudela Emma xx

P.S. Suuret kiitoskes, Isälle, Jeremylle, Jo:lle ja koko ryhmäle Lightmakerissä. It rocks xxx

[Takaisin]